Kolmas viikko Torreviejassa, kaksi työviikkoa tehtynä ja hetki koota vähän viikon ajatuksia. 

Jonkun mielestä asuntoni sisustus saattaisi näyttää tällä hetkellä ehkä hieman erikoiselta. Olen liimannut tarralappuja ympäriinsä kertoakseni ja muistuttaakseni itselleni, mitä mikäkin on espanjaksi. Ei ehkä kovin käytännöllistä asumisen kannalta, mutta nopeuttaa huomattavasti omaa oppimistani. Yritän kartuttaa sanavarastoa ja samalla myös mennä aina vähän eteenpäin kieliopin omaksumisessa. 

Ajatukseni vaihtelevat epätoivoisesta turhautumisesta oivaltamisen riemuun. Enempi on vielä kuitenkin ollut tuota epätoivoa. Riverian kautta saamani verkko-opinnot ovat englanninkielisiä, kuten myös yksityiskoulun oppitunnit. Englannin kielen taitoni ei ilmeisestikään riitä ymmärtämään ihan kaikkia kieliopin erilaisuuksia, etenkin kun ensin yrittää kääntää kielioppisäännöt espanjasta englantiin ja siitä viimein suomeksi. Joudun turvautumaan usein ihan perinteiseen sanakirjaan ja kaikkeen mahdolliseen netin kautta löytämääni suomenkieliseen oppimateriaaliin. En taida ihan vielä ymmärrä  oikein mitä eroa on pretérito imperfectolla ja pretérito indefinitolla. (Huokaus) 

Olen alkanut näkemään osin espanjankielisiä unia. Mutta ymmärrän unessa ihan yhtä vähän paikallisten puheesta kuin valveilla ollessa. Omituisia unia. Ilmeisesti pää prosessoi asioita yölläkin vaikka pitäisi levätä. 

Työpaikalla kassakone alkaa olla jo lähes riittävästi hallinnassa, rahojen laskeminen nopeutunut ja kahvimaidon vaahto ihan kelvollista. Erityisen mukavaa työpaikalla on se, että tekemistä riittää koko työvuoron ajaksi ja että työkaverit ovat todella mukavia ja ystävällisiä. Minulle puhutaan espanjaa hidastettuna ja toistettuna ja yleensä jopa ymmärrän mitä tarkoitetaan. Työpäivät kuluvat nopeasti ja työpaikalle on aina mukava mennä. 

Tänään kerroin työkaverilleni, että suomalainen maksamakkara sisältää "hígado de Zorro" kun piti sanoa  "hígado de cerdo". Työkaveri epäili ettei siihen ole varmaankaan laitettu Zorron maksaa... No ei ole. Vaan siis sian maksaa. Mutta hauskaa meillä kyllä oli.

Vapaapäivät olen päättänyt pyhittää vapailulle ja antaa pään levätä. Ei tämäkään onnistunut. Huomasin opiskelleeni koko aamupäivän. Ja iltapäivän. Ja illan. Ja päätin että jatkossa päätökseni pitää. On vain pakko antaa pääkopalle välillä vapaapäivä.

Kävin siis ostamassa itselleni kulkuvälineen tulevia vapaita varten. Maantiepyöräni jäi tällä kertaa Suomeen talvisäilöön. Ei tämä pikkuinen taittopyörä anna ihan samanlaista ajokokemusta, mutta sillä pääsee paikasta toiseen ja se on erittäin näppärä ja kevyt kuljettaa rappukäytävässä ja hississä sisälle asuntoon. 

Asunnossa alkaa olla öisin jo ihan lämmintä. Luovuin yöpipon ja hanskojen käytöstä toissapäivänä. 

Hauskaa, että vaikka kerrostalon seinät ovat paksua kiveä, niin äänet kuuluvat asunnosta toiseen todella hyvin. Olen nytkin tunkenut korvatulpat syvälle korvakäytävään tätä kirjoittaessani. Naapurin (ehkä tanskankielinen) mies on jo yli tunnin selittänyt joitain asiaa puolisolleen. Ilman taukoja. Sisään ja uloshengityksellä. Kuuluvalla äänellä. Ja olen ihan hyvilläni, etten ymmärrä mistä siellä puhutaan. Ja sama toistuu lähes joka ilta. Luulisi jo asian tulleen selväksi.