Viikko 16

Ensimmäinen näyttöviikko on ohi. Huh.

Täydentävät dokumentit olen nyt tehnyt ja lähettänyt koululle arvioitavaksi. Työpaikalla olen tehnyt normaalin asiakaspalvelun lisäksi näyttöön liittyviä toimistotöitä. Olen tehnyt luetteloita Excelillä, järjestellyt ja tutkinut tämän kuukauden ostolaskuja, laskenut kustannuksia ja päivittänyt kassajärjestelmän tietoja.

Tänään meillä oli Cafe Ellassa Formula 1-kisastudio. Ravintola oli täynnä terassia myöten. Myös terassilla oli iso tv-ruutu kisan seuraamista varten. Toinen kokeista grillasi ulkona makkaraa ja kanaa kisalounasta varten ja toinen työskenteli keittiössä. Tarjoilemassa ja kassalla meitä oli yhteensä kolme työntekijää. Päivä oli hyvin työntäyteinen ja opettava.
Oli hallittava kaikki asiakkaiden tilaukset yhdessä espanjankielisten työkavereiden kanssa. Jouduin keskittymään erittäin paljon, että ymmärsin työkavereiden yksittäisistä sanoista tai eleistä mitä he haluavat. Ja elekielessä on todellakin eroavaisuuksia siihen, mihin itse olen oppinut. Työkaverini nyökkäsi minulle kauempana (keittiön suuntaan minun mielestäni) ja ymmärsin että minun piti mennä hakemaan keittiöstä valmis ruoka-annos. Vasta kun keittiössä ei ollut mitään annosta valmiina juuri siinä hetkellä, muistin, että se tietynlainen pään nyökyttely tarkoittikin, että pitää mennä nyökyttävän henkilön luokse. Eleiden tulkitsemiseen ei yleensä edes kiinnitä huomiota silloin, kun kaikki toimivat ja ymmärtävät samoin asiat. Metelin keskellä on usein helpompi kommunikoida elekielellä, mutta kun tämäkään kieli ei ole yhteinen ja oppiminen näköjään vie ihan jonkun aikaa.
Kisapäivä jälkitöineen sujui kuitenkin kokonaisuutena hyvin ja pysyin ajan tasalla tilauksista ja kassalla laskutuksesta. Ja Bottaksen voiton kunniaksi Cafe Ella tarjosi kaikille asiakkaille lasilliset kuohuvaa.

Tällä viikolla oli viimeinen espanjan oppitunti yksityiskoululla. Nyt on sitten pärjättävä yksin opetusohjelmien kanssa. Pääsääntöisesti käytän Erasmus+ -hankkeen kautta tullutta opetusohjelmaa (englanninkielinen) ja Etälukio espanja -sivustoa (suomenkielinen). Näitä kahta sivustoa käyttämällä ja opettajani Alban avustuksella olen oppinut yllättävän paljon vajaassa neljässä kuukaudessa. Ja on tässä vielä onneksi muutama viikko jäljellä tehokasta opiskeluaikaa. Olen myös päättänyt jatkaa espanjan kielen opintoja kotiin palattuani. Ja myös sen olen päättänyt, että rupean aktiivisesti kertaamaan saksan ja ruotsin kielen sanastoa. Näitä kumpaakaan kun ei tule kotona Suomessa paljoakaan käytettyä, niin on todella saanut kaivella muistista, että mitä olikaan "kananmaksa" noilla molemmilla kielillä. Ja välillä meinaa lipsahdella espanjankielisiä sanoja saksan tai ruotsin sekaan. Englanti sentään sujuu oikein hyvin tilanteessa kuin tilanteessa. Ja olen minä noilla saksalla ja ruotsillakin pärjännyt ihan hyvin.

Täällä alkaa olla ihan oikea kesä. Viime viikon sateiden jälkeen luonto alkaa vihertää mukavasti. Hiekkarannoilla on selkeästi aina vain enemmän ihmisiä ja kaupunki on muutenkin herännyt eloon. Useat pikkuputiikit, jotka ovat olleet koko alkuvuoden kiinni, ovat avanneet ovensa.  Kaupunki on hyvin toisenlainen kuin tammikuussa. Ja lämmintä täällä kyllä on. Juoksulenkit on jo pitänyt ajoittaa myöhempään iltaan, kun ilma on vähän viilentynyt ja hiekkaranta tyhjentynyt auringossa makailijoista.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit